maanantai 29. huhtikuuta 2013

Angry Birds Possu-huppari.

Minun oli aivan pakko ostaa pääsiäisen seudussa kauppareissulla Novita Ipana-lehti siinä olevan Angry Birds Possu-hupparin ohjeen vuoksi. Aloitin melkein heti neulomaan hupparia, ja nyt se vihdoin on valmis! Alkuun kappaleiden yhdistäminen laiskotti ja kun paita oli kasassa, ei olisi enää mitenkään huvittanut ommella possutaskua paikoilleen. No, eilen sitten vihdoin huppari valmistui! Kätevää tehdä villapaita näin kesän korvalla.. No, elämäni ensimmäinen itse tehty huppari on tässä:


Malli: Angry Birds Possu-huppari, Novita Ipana lehdestä
Koko: 86 cm
Lanka: Novita Nalle omenanvihreä ja valkoinen, Novita 7 veljestä harmaa
Menekki: Yht 230 g
Puikot: 3,0 mm ja 3,5 mm





Hih, ei sitä ainakaan päältä revitty ja etenkin isosisko on innoissaan villapaidasta. :D Eikä paidan tekeminen lopulta edes ollut vaikeaa! :) Ja hieman tuo possu jopa muistuttaa malliaan, heh. Ohjeessa ollutta nappia tuohon kaula-aukon alareunaan en ole vielä ommellut, katsotaan käytössä, tarvitseeko sitä lainkaan vai ei. Ja hei huppu on ihana! ;)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vielä yksi

No niin, Murun ja mun kevätlahjaprojekti on päättynyt. Kummieno sai vihdoinkin omansa, joka oli yllätys yllätys Palatossut! Näitä on kyllä mukavaa tehdä, kun muu ei innosta, nämä valmistuivat mukavasti Mössykän villapaitaa neuloessa sivutyönä. Villapaita toivottavasti esitellään pian, viimeinen silaus vain tekemättä, mutta kummasti muut työt jo kiinnostavat enemmän, huoh.


Malli: Novitan palatossut
Koko: 42
Lanka: Jämälankoja, Novita Huopasta, Lampolaa, jne yht 247 g
Puikot: 7,0 mm


Kivaa, kun löytyy käyttöä langanjämille, ihan symmetrisethän nämä nyt eivät ole, mutta ehkä ei tarvitsekaan. :)