Muutossa löytyi yli 1,5 vuoden ajan kesken ollut lapaspari. Muistan, kuinka toissa kevättalvena innoissani aloitin neulomaan veljelle lapasia, jotka mielestäni sopivat hänelle kuin nenä päähän. Kerkesin neuloa yhden lapasen kokonaan ja toisen yli puolen välin, kun en enää malttanut olla näyttämättä lapasia veljelleni, joka ... IRVISTI!!! :( No, voitte vaan arvata, että ei enää tehnyt mieli jatkaa lapasten tekemistä, mutta jostain syystä en niitä purkanutkaan. Sen kuitenkin päätin, että lapasia en turhaan veljen kaappeihin pyörimään anna.
Nyt viikonloppuna löysin viimeisiä (?) muuttotavaroita purkaessani tämän surullisen keskeneräisen lapasparin ja ääneen mietin niiden purkamista. Mies halusi kokeilla lapasia ja hänestä ne olivat juuri sopivat hänelle (!!!) ja niinpä jatkoin lapaset loppuun. Tein vielä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ohuet lapaset alle, niitä voi sitten pitää myös ilman päällyslapasia. Jee, taas vähän vähemmän lankaa kaapissa ja yksi keskeneräinen projekti loppuunvietynä!
Lanka: Päällimmäisiin lapasiin Novita Tempo melkein 2 kerää, aluslapasiin Novita Luxus Alpaca lähes 1 kerä
Puikot: Päällimmäisiin lapasiin 5 mm, aluslapasiin 3,5 mm