torstai 5. syyskuuta 2013

Murusen Pilvenreunalla sukat vol 2.

Edelliset Pilvenreunalla-sukat jäivät hieman kiristäviksi yläreunastaan, joten uudet oli tehtävä, etenkin kun päiväkoti alkaa ja syyssateet tulevat. Noudatettiin vanhaa linjaa, eli Muru valitsi langat, minä neuloin. ;) Ja Mies päätti värien järjestyksen, heh. Alkuun olin hieman järkyttynyt lopputuloksesta, mutta silmä tottuu, vähitellen. ;) Tärkeintä että neiti tykkää. :D


Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,0 mm
Langankulutus: 89 g

Meillä on arki alkanut, sairastelut ensin, toivottavasti jo ensi viikolla lapset pääsevät päiväkotiin. :) Neulomisvimma talttui hieman kesälomareissulla Kyprokselle, löysin voittajani, kovat helteet ja ilmankosteus eivät jostain syystä houkutelleet neulomaan ja nyt kotioloissa on sitten ollutkin niin puuhaa, ettei neuloa ole ennättänyt. No, valmistakin löytyy ja hieman keskeneräistä, suunnitelmiakin olisi, joten toivoa löytyy jatkon suhteen. Toivottavasti joku jaksaa vielä välillä lueskella tätä.