sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joululahjalapasia

Tänä vuonna joululahjoja tuli itse tehtyä paljon vähemmän kuin viime vuonna, jolloin olin äitiyslomalla ja aikaa oli hurjan paljon enemmän kuin nyt töissä ollessa. Mutta, jotain tuli sentään tehtyä:



Lanka: Novita 7 veljestä musta ja valkoinen
Puikot: 3,0 mm
Langankulutus: 76 g

Yllä olevat mustavalkoiset lapaset lähtivät Yhdysvaltoihin sisareni ystävälle, jolle olen edelleen kiitollisuudenvelassa ihanista perhekuvista, joita hän otti meistä Suomen vierailullaan. Ohje oli kiva, hieman alkuun norjankieli tuotti ongelmia, mutta selvisin! ;)

Ja alla olevat pöllölapaset eli kaikki kolme, tulivat lasten päiväkodin hoitajille, en keksinyt mitään muutakaan. Ja näitä on niin kiva tehdä! :) Lahjat oli avattu jo aikaa ennen joulua, ja kaikki tuntuivat olevan hyvin mielissään. Värit on Murun jokaiselle hoitajalle itse valitsemat. :)





Malli: Horatio and Oren
Lanka: Novita 7 veljestä
Langankulutus: Ylimmät: 69 g
     Keskimmäiset: 81 g
Alimmat: 73 g
Puikot: 3,0 mm

Näitä pöllöjä voisin tehdä vaikka kuinka paljon, aivan ihana ohje edelleen näin vuoden jälkeenkin. :)

Ja vielä viimeisenä ystävien tulevalle vauvalle lapaset myös, tämäkin ohje on aivan ihana!


Lanka: Drops Merino extra fine 
Puikot: 3,0 mm
Langankulutus: 21g 

lauantai 30. marraskuuta 2013

Parin tunnin kauluri

Minulla on marinoitunut lankakaapissani aivan ihanaa lankaa, en vain ole keksinyt mitä siitä tekisin. Selkeästi nyt on himo saada kaappia tyhjennettyä (että voisi hankkia lisää lankaa?) ja eilen pienen etsinnän jälkeen löysin ohjeen, johon raaskin hieman tätä mielestäni niiiin ihanaa lankaa käyttää. Sitä edelleen siis jäi, saa nähdä montako vuotta menee, että raaskin loput käyttää. Ajattelin haluavani oikean muhkean kaulurin tms, mutta lopputulos ei nyt kuitenkaan ollut niin muhkea kuin olisi toivonut, toisaalta olen kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen.


Malli: GAP-tastic cowl (hieman pienemmällä silmukkamäärällä, olisiko 111)
Lanka: De Aire Plymouth yarn (Tapeka)
Langankulutus: 109 g
Puikot: 8,0 mm


Ja kuten otsikostakin voi päätellä, neulomus valmistui parissa tunnissa, eli ei ennättänyt pitkästyä. :) Nyt jälleen lienee paras palata ruotuun eli joululahjojen pariin. :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Mummin synttärihuivi

Lasten mummilla oli synttärit. Viime vuonna mummi sai Kuurankukka-lapaset, tänä vuonna huivin.



Lanka: Plymouth Yarn Baby Alpaca Lace
Puikot: 4,5 mm (?)
Langankulutus: 45 g



Lanka on joskus ostettu USA:sta, ihan vain sen vuoksi, että väri jotenkin toi silloin mieleen lasten mummin. Vihdoin löytyi ohje ja neulomusinspiraatio langalle, jee, lankavarasto vain tyhjenee! Lankaakin jäi jäljelle kokonaista 5 g! :) Ja ohje jälleen ilmainen.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Jouluneulomuksia

Viime vuonna tähän aikaan oli valmiina jo iso kasa joululahjoja, tänä vuonna tilanne ei todellakaan ole samanlainen, selkeästi työnteko rajoittaa neulomisvimmaa.. No mutta, yhden paljastuksen voin luultavasti jo tehdä, tällaiset löytyvät Murun kummin joulupaketista tänä vuonna:


Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm
Langankulutus: 79 g



Kuvat ovat nyt vähän mitä ovat (marraskuun valoisat ilmat..), mutta lapaset on oikein kivat. Ja, ohje on jälleen ilmainen, kyllä näitä kivoja ohjeita siis ilmaiseksikin löytyy! :) Toivotaan, että saaja pitää näistä.

perjantai 15. marraskuuta 2013

PikkuMurusille

Onkin ollut melko pitkä tauko kirjoittelussa, neulomuksia syntyy hitaasti töiden ja lasten kanssa leikkimisen ohella. Ystäväpiiriin on tullut lisää jäseniä, joita sentään olen yrittänyt muistaa. Alla kahdelle eri pikkuiselle tehtyjä tumppuja, ohje oli ihana ja ihan harmittaa, että omille Murusille en tällaisia aikoinaan tehnyt, kun en ohjetta ollut vielä löytänyt.


Malli: MiniMotif Baby Mittens
Lanka: Apinoissa: Drops Merino
Pingviineissä: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,0 mm
Langankulutus: Apinoissa 22g
Pingviineissä: 24 g


Aivan huippuihanat omasta mielestäni! Ja ilmainen ohje, suosittelen! Aion tehdä ainakin yhdet vielä tänä vuonna! :D

torstai 5. syyskuuta 2013

Murusen Pilvenreunalla sukat vol 2.

Edelliset Pilvenreunalla-sukat jäivät hieman kiristäviksi yläreunastaan, joten uudet oli tehtävä, etenkin kun päiväkoti alkaa ja syyssateet tulevat. Noudatettiin vanhaa linjaa, eli Muru valitsi langat, minä neuloin. ;) Ja Mies päätti värien järjestyksen, heh. Alkuun olin hieman järkyttynyt lopputuloksesta, mutta silmä tottuu, vähitellen. ;) Tärkeintä että neiti tykkää. :D


Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,0 mm
Langankulutus: 89 g

Meillä on arki alkanut, sairastelut ensin, toivottavasti jo ensi viikolla lapset pääsevät päiväkotiin. :) Neulomisvimma talttui hieman kesälomareissulla Kyprokselle, löysin voittajani, kovat helteet ja ilmankosteus eivät jostain syystä houkutelleet neulomaan ja nyt kotioloissa on sitten ollutkin niin puuhaa, ettei neuloa ole ennättänyt. No, valmistakin löytyy ja hieman keskeneräistä, suunnitelmiakin olisi, joten toivoa löytyy jatkon suhteen. Toivottavasti joku jaksaa vielä välillä lueskella tätä. 

lauantai 17. elokuuta 2013

Minun ikiomat Helmiäiseni!!

Yhtenä heinäkuisena päivänä töistä kotiin pyöräillessäni vastatuuleen, kauhean kylmässä vesisateessa täysin varustautuneena työpäivän jälkeiseen aurinkoiseen keliin vaatetukseni puolesta tajusin tarvitsevani lapaset ihan vain itselleni. Ja tuumasta toimeen, seuraavana päivänä minulla oli jo tällaiset:


Lanka: Novita 7 veljestä, Gjestal Janne
Langankulutus: 99 g
Puikot: 3,0 mm



No, seuraavana päivänä olikin sitten taas aurinkoista ja ihanan kesäistä, mutta minulla on vihdoin ihan omat, huiput värikkäät lapaset! Rakkautta ensisilmäyksellä! Jo ensimmäisen kerran nähdessäni tällä mallilla tehtyjä lapasia tiesin, että nämä on tehtävä, hyvä että inspiraatio iski puolipaleltumisen seurauksena. Hieman isot niistä kuitenkin tuli, alle varmaan voisi tehdä ohkasemmat lapaset kaveriksi. Ja kertaalleen olen jo ihan puoliväkisin näitä käyttänytkin, oli vain saatava ne käyttöön! ;) Ihana kesä on ollut, onneksi enempää käyttöä ei vielä lapaskelin vaatteille ole ollutkaan! :D

tiistai 13. elokuuta 2013

Ja vielä lisää siskolle ;)

Kuten viimeksi mainitsin, Sisko kävi kylässä ja sai siis jo aiemmin valmistuneet huivin sekä hexagon-peiton. Käytin tilaisuuden hyödykseni ja kyselin, mitä hän ehkä haluaisi vielä tekemänäni, aikaa sattui olemaan pienelle käsityölle. ;) Toiveena oli ns sormettomat lapaset, miksikä niitä muuten ihan oikeasti kutsutaan? :)



Lanka: Drops Alpaca
Langankulutus: 51 g
Puikot: 2,5 mm




Malliksi valikoitui Endpaper Mitts, huippukiva neulomus ja aika hurjan nopeakin! Muunneltua tuota saisi värivaihtoehdoilla ihan mielettömästi, nämä värit ovat Siskon valitsemat, sopivat heidän joukkueensa väreihin. :)

torstai 8. elokuuta 2013

Hexagon vol 2

Aloitin jo vuosi sitten tekemään Siskolle torkkupeittoa, värit sai hän valita ihan itse. Peiton piti olla tuparilahja, tupareita ei tosin sitten vietettykään, joten tekeminenkin vähän jäi. Aina muiden projektejen välissä olen kuitenkin viihdyttänyt itseäni virkkaamalla hexagonin aina silloin tällöin, nyt loppua kohden into jälleen palasi ja noin kuukausi sitten peitto valmistui! Yllättäen Siskokin tuli kylään, joten kotiin viemisiä tuli hieman lisää.



Lanka: Novita 7 veljestä pääosin, lisäksi Jannea, Maijaa, jne
Koukku: 4,0 mm
Langankulutus: 1369 g


Hexagoneja on yhteensä 200 kpl.


Ja alla vielä molemmat tekemäni tilkkupeitot vierekkäin ennen kohta alkavaa Siskon peiton kotimatkaa. :)


keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Murun huivi

Muru on koko kesän kysellyt itselleen huivia. Jotenkin tuollaiselle 2-veelle huivin tekeminen on mietityttänyt, kolmiohuiveista tulee luultavastikin liian suuria, joten mallia olen pähkäillyt aina silloin tällöin. Kunnes nyt Prisman alelaarista mukaani tarttui Novitan Puro Batik- lankakerä ja joku kohdehan sille täytyi keksiä: Ravelryä selaillessani tajusin, että Baktushan on lapselle sopiva, koska siitä ei tarvitse vahingossa tehdä liian isoa! Eikä tästä liian suuri tullutkaan! Lankaa en värityksen puolesta varmastikaan tule enää käyttämään, mutta Muru tykkäsi ja se on tärkeintä! (Onneksi en ostanut lankaa yhtä kerää enempää..)



Malli: Baktus
Lanka: Novita Puro Batik
Puikot: 4,5 mm
Langankulutus: 88 g


Ja vaikka kuinka yritettiin, ei malli pystynyt yksinkertaisesti pysymään paikoillaan, joten alempi kuva on epätarkka. :) Seuraavaksi voisikin kokeilla LacyBaktusta, joka on myös ollut to do-listalla pitkään. :)

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Dew drops

Siskolle teki taas kovasti mieli tehdä huivi ja kun mukava malli, joka kaiken lisäksi oli ilmainen,  löytyi niin ei kai sitä voinut kuin käydä tuumasta toimeen. Tämä on ollut valmiina jo toukokuusta, sen verran isokokoinen huivista tuli, että pingottaminen vaati lapsetonta kotia, minkä vuoksi puuhiin pääsin vasta kesäkuussa, kun lapset olivat mummin ja vaarin hoivissa. :)


Malli: Dew Drops
Lanka: Drops Lace, harmaa
Puikot: 4,0 mm
Langankulutus: 88 g




Valmiita neulomuksia olisi ihan hurjana, yritän olla parin päivän sisällä taas langoilla ;)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Karkkiraitaa

Ensimmäisenä aloitettu, viimeisenä valmistunut neuletakki Murulle:


Malli: Novita syksy 2009, Lapsen neulottu hupputakki
Lanka: Drops Merino extra fine, yht 401 g
Puikot: 4,0 mm
Koko: 98 cm





Hieman iso vielä, mutta näillä keleillä ei kyllä haittaa! :) Kuvauksen ajaksi Muru oli muutoinkin lahjottava mansikoilla ja vatuilla, että suostui laittaan päälle, on kuulema kuuma ;) Ainut, mikä harmittaa on tuo etuosan harmaa "nappilista", joka hieman irvistää, jostain syystä olen tuohon onkinut jostain liikaa silmukoita.. Katsotaan pitääkö purkaa, miten käy harmittamaan (ja luultavasti käy..). :) No, näillä mennään tällä hetkellä. 

Ai niin, värit on Murun itse valitsemat, mitäs tykkäätte? :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Raitaa

Tämä projekti oikeastaan käynnistyi siitä, että olimme lähdössä reissuun pari viikkoa sitten ja keskeneräisenä oleva neuletakki Murulle näytti sille, että se valmistuu ennen matkan loppua, joten täytyi ottaa langat mukaan myös Mössykän neuletakkiin. ;) No, Murun hupparista loppui lanka kesken, joten Mössykän takki valmistui ensimmäisenä:


Ohje: Novita Syksy 2009, neulottu lapsen hupputakki
Lanka: Drops Merino extra fine, yht 306 g
Puikot: 4,0 mm
Koko: 86 cm





Hihat ovat vielä pitkät, mutta luultavasti syksyn tullen neuletakkia kelpaa käyttää. Miehenkin reaktio oli positiivinen, joten eiköhän tämä käyttöön tule. :) Raidoituksen suhteen vaikutteet Langalla Kalliossa - blogin samalla ohjeella tehdyistä neuletakeista, muutoinkin kyseinen blogi kuuluu yksiin suosikeistani!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hihapuoli

Kun Muru oli vastasyntynyt, eli noin 2,5 vuotta sitten, aloitin neulomaan Miehelle paitaa. No, jostain syystä projekti-innostus loppui ja olenkin kuullut melkoista kuittailua siitä, miten innolla aloitettu paita ei edelleenkään ole valmis.. :) Kunnes yhtenä kauniina päivänä en keksinyt, mitä neuloisin ja muistin tämän kaapissa paljon tilaa vievän keskeneräisyyden - ja - TADAA - Tässä se nyt on!! Valmiina!! ;)


Malli: Novita kevät 2011 - lehdestä
Lanka: Novita Isoveli, harmaa, yht 1113 g
Puikot: 5,0 mm



Napit vielä puuttuvat. Ja tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin, että otsikkoon viitaten tämä paita tosiaan on hihapuoli: eli toinen hiha on neulottu 6,0:n puikoilla, kun en millään muistanut, millä puikoilla aloitin, lanka on nimittäin eri kuin alkuperäisessä ohjeessa ;) Eli projekti jatkuu edelleen, pakko oli kuitenkin innostuksissani esitellä, että olen neulonut yhden aikuisten villapaidan!!! :D

Voisiko muuten joku mahdollisesti tätä lukeva yrittää kommentoida tekstiäni, sisareni ei saa kuulema kommentoitua blogiani lainkaan, onko tässä joku ongelma? Ja myöskään hänen mukaansa tuo tykkäsin - no jaa - laatikko ei toimi :( Jos en saa yhtään kommenttia tällä, uskon, että joku kuitenkin joskus edes lukee tätä ja yritän korjata ongelman jotenkin olemattomilla atk-taidoillani ;)

perjantai 31. toukokuuta 2013

Näiden piti olla minulle..

Alkukuusta kävimme kevätlomareissulla Ruotsissa. Matkaneuleeksi valikoitui eilen esitellyt palatossujen palat sekä pöllö-lapaset itselleni. Menomatkalla aloitin hurjalla innolla pöllöjen tekemisen ja pikkuhiljaa valkeni kyllä, että lapasista tulee aivan liian suuret. Mitenkään en kuitenkaan raaskinut purkaa, ajattelin, että kyllä niille varmaan joku ottaja löytyy.. Ja onnekseni ne olivatkin täysin sopivat veljelleni ja värikin kelpasi, joten eteenpäin nämäkin pöllöt liitelivät. :) Saisinkohan minäkin vielä joskus omat pöllö-lapaset? :)



Malli: Horatio and Oren
Lanka: Novita 7-veljestä harmaa ja valkoinen, yht 81 g
Puikot: 3,0 mm


Voikohan näihin koskaan kyllästyä? Olen vieläkin joka kerta niiiiin innoissani, kun katselen tätä mallia! ;)

torstai 30. toukokuuta 2013

Synttäritohvelit ;)

Siskon ihana ystävä, jota lahjoin jo aiemmin huivilla täytti vuosia ja koska olen edelleen äärimmäisen kiitollinen meidän ihanista perhekuvista, joissa Mössykkä on vasta alle kuukauden vanha, lahjoin häntä lisää. :D Sisko hieman vinkkasi, mikä voisi ilahduttaa ja tuloksena on (jälleen) huovutetut palatossut. :)



Ohje on sama vanha ja lankana edelleen Novita Huopanen ja Lampola. Niin ja lankaa meni yht 159 g. Tossut ovat kuulema sopivat ja ilmeisen mieluisat, hyvä niin.

Ei uskoisi täällä meillä keskeneräisinä olevista neuleista, että ulkona on 30 astetta lämmintä, heh, ehkäpä vielä kesän aikana jotain kesäistäkin valmistuisi ;)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Muskarintädin Liftari

Me ollaan Murun kanssa käyty nyt tämä lukuvuosi muskarissa kahdestaan, se on ollut meidän kahden yhteinen juttu, isiä ei muskariin ole hyväksytty, ollaan vietetty yhteistä äiti-tytär aikaa. Ja vaikka alkuun tuntui, että ei se ehkä ole meidän juttu, niin nyt loppukeväästä voi olla vain ja ainoastaan tyytyväinen, että on vuosi käyty muskarissa, koska siitä on tullut viikon odotetuin tapahtuma ja toisaalta siellä on saatu olla muiden lasten kanssa nyt, kun Murukaan ei ole ollut tarhassa Mössykän synnyttyä. Oman vuoron odottamisen- taito on kohentunut hieman ja on ollut hauskaa huomata, miten neitiseni kehittyy ja kasvaa ja miten paljon uusia taitoja on vuodessa tullut! Ja neiti on kyllä nauttinut musiikista täysin mitoin! 

Nyt kesän kynnyksellä muskari tietenkin jäi kesälomalle ja jollainlailla päätettiin Murun kanssa muistaa Muskarintätiä, joka on antanut meille niiiiin paljon uusia ajatuksia ja ideoita. Ja tällä kertaa lahjaksi valikoitua Hitchhiker-huivi. Oikeastaan ajatus lähti siitä, että Muskarintäti on selkeästikin sininen/violetti ihminen väritykseltään, joten kaapissa marinoitunut Malabrigon sock - lanka pääsi vihdoin käyttöön:


Malli: Hitchhiker
Lanka: Malabrigo Yarn Sock, Abril, yht 95 g
Puikot: 3,0 mm





Tämä huivi valmistui hurjan nopeasti ja toimi myös erihyvin autoneuleena. Lanka on myös huippumukavaa neuloa, täytynee hankkia sitä vielä lisää erivärisenä. :) Toivotaan että Muskarintäti tykkää huivistaan.